maanantai 31. joulukuuta 2018

Huomenna alkaa ajanlasku!

Noniin!


Huomenna alkaa ajanlasku kohti miljoonaa markkaa.
Olen hieman valmistautunut ennakkoon tekemällä tarkempaa sijoitussuunnitelmaa.
Mielenkiintoista on ollut myös kuinka tiedonjano sijoittamisesta sekä kaikkeen
siihen liittyvään on samalla kasvanut.
Olen lukenut lukuisia blogeja, tilannut Jukka Oksaharjulta sijoituskirjallisuutta ja kahlannut Nordnetin Shareville.fi vaikuttajaverkostoa laajasti. Toivoisin aikaa jäävän vielä enemmän
tämän uuden innostuksen kohteen tutkimiseen ja opiskeluun.

Arvo-osuustilit on avattuna Nordnetille ja Nordealle ja niihin on
talletettu pienet alkupesämunat ensi vuotta varten.

SIJOITUSSUUNNITELMA 2019
Kirjaan tähän suunnitelmani missä yritän pysyä mahdollisuuksien mukaan.
Suunnitelman tarkoituksena on tehdä mahdollisimman laajaa ajallista sekä
toimialakohtaista hajoittamista käytettävissä olevilla varoilla.

NORDNET:
-Talletan viikoittain minimisumman (15€) kahteen eri rahastoon.
Kuluttomaan Nordnet Superrahasto Suomeen sekä hieman korkeakuluiseen,
mutta hyvän tuotto-odotuksen omaavaan Nordnet Smart 15 EUR Hedged B Acc-rahastoon.


-Joka kuun 5. päivä ostan kuukausisäästösopimuksella yhden osuuden kahdesta
ETF -rahastosta. Yhteishinta tällä hetkellä n. 70€.
iShares Core MSCI World UCITS ETF  sekä iShares Core MSCI Emerging Markets IMI UCITS ETF

Rahastoissa sijoitan Suomen 25 suurimpaan yhtiöön ja maailmanlaajuisesti sekä kehittyneisiin että kehittyviin markkinoihin.

NORDEA:
Nordea mahdollistaa pienten osakehankinnoiden ostamisen max prosentin kuluilla ostohinnasta.
-Ostan jokaikisenä arkipäivänä yhden osakkeen seuraavista yhtiöistä.
Ma: Nordea
Ti: Nokia
Ke: Vincit
To: Ovaro
Pe: Lehto

Vuonna 2019 on yhteensä 251 arkipäivää, joten vuoden lopussa salkussani on vähintään 50 kpl jokaisen yhtiön osaketta.
Pyhien osuessa arkipäivälle ostan kyseisen päivän yhtiötä joko edellisenä tai seuraavana arkipäivänä.
Näiden lisäksi saatan hupsutella vuoden aikana myös muilla ostoilla, mutta tässä tämä suunnitelma missä vähintään pysyn.

Alkupääomani arvo 31.12.2018 ennenkuin ajanlaskuni kohti miljoonaa markkaa alkaa:

NORDNET
-Bittium osakkeet 10 kpl arvo: 76€ (kalliilla ostettu. Myydään ensitilassa pois
ja sijoitetaan rahastoihin.)
-Superrahasto Suomi: 44€
-Superrahasto Ruotsi: 24€
-Superrahasto Norja: 23€
-Superrahasto Tanska: 23€
-Nordnet Smart 15: 26€

Siivotaan ja supistetaan salkkua
vielä vuoden alusta sisältämään ainoastaan Superrahasto Suomea sekä Smarttia.

NORDEA
Osakkeiden arvo:
-Nordea 8 kpl: 58,16€
-Nokia 1 kpl:5,03€
-Vincit 1kpl: 5,14€
-Ovaro 1 kpl: 4,80€
-Lehto 1 kpl: 4,25€

Salkkujen arvo yhteensä: 292,38€

TÄSTÄ ON HYVÄ ALOITTAA :D :D



Ps.  Tämä kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia eikä muutenkaan
mitään kovin vakavahenkistä. Huomiot ja johtopäätökset ovat yksittäisen henkilön hattupäisiä mietintöjä.

Pps. En olisi ikinä uskonut että blogin kirjoittaminen
olisi näin jännittävää touhua. Olen muokannut tekstiä
ainakin kymmenen kertaa :)

Ppps. Tärkeintä on aloittaminen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusi yritys.

Noniin.  Paljon on virrannut vettä Kokemäenjoessa sitten viime päivityksen. Hyvin ja innokkaasti alkanut Markkamiljonäärin taival kariutui v...