Tänään tammikuun toinen päivä vuonna 2019 ilmoitan,
että blogini seuranta tulee jatkossa olemaan markoissa.
Tämä siksi, että koen päämäärän lähestymisen
olevan mielekkäämpää kun toimitaan samalla valuutalla.
Ja myös siksi, että näin tavoitteeseen tulee mielyttävän retroinen klangi.
Kekkonen arvostaisi.
Hyviä markkaeuromuuntimia löytyy mm.
täältä ja täältä.
Liitän laskurin tänne sivuilleni kunhan opin tätä paremmin
käyttämään.
Ulkoasuakin täytyisi jotenkin muokkailla.
Eiköhän sekin ala taittumaan
kun aikaa löytyy.
Tänään siirtelin Nordnetiin ja Nordeaan hieman käteisvaroja ostoja varten.
Nordnetistä ostin SuperSuomea ja Smarttia. Molempia 89,19 markalla.
Bittiumin osakkeet myin pienellä voitolla pois jättääkseni Nordnetiin
pelkän rahasto -ja ETF salkun.
Nordean salkku kasvoi yhdellä Nordean ja yhdellä Nokian osakkeella.
Molemmat näyttivät mukavasti punaista ja sain hyvään päivän hintaan.
Vincit olisi kuulunut tämän päivän ostolistalle myös, mutta kurssi nousi heti
aamusta yli 7%, joten siirsin tarkkailuun loppuviikkoon. Muutenkin eilinen
pyhäpäivä hieman sotki viikkoaikataulua, joten täytyy vähän ajaa suunnitelmaa
sisään.
Nyt toivoisin löytäväni aikaa blogin ulkoasun muokkaamiseen ja sen opettelemiseen.
Myös salkkujen excelöinti täytyy ottaa haltuun mahdollisimman pian.
Salkun arvo käteisvaroineen tätä kirjoittaessa on 2557 Markkaa ja 25 penniä.
Tavoitteesta on saavutettu 0,0025%
Ps. Tämä kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia eikä muutenkaan
mitään kovin vakavahenkistä. Huomiot ja johtopäätökset ovat yksittäisen henkilön hattupäisiä mietintöjä.
Pps. ATK -taidot hakusessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti